Category: Tuunaajat (Page 1 of 2)

Hanke päättyy, mutta tuoton tuunaaminen jatkuu

Luovien alojen mikroyritykset ovat yhdistäneet voimansa Tuunaa Tuottoa Vol. 2 –hankkeessa. Tuloksena on syntynyt uutta aineetonta arvoa, suurempia asiakkuuksia ja työllisyyttä Suomeen. Hanke on pian päättymässä, mutta innostuneet yrittäjät – Tuunaajat – ovat päättäneet jatkaa verkoston ja toimintamallin kehittämistä. Tuunaajia on nyt viitisenkymmentä eri puolilla Suomea.

Luovista ideoista vauhtia liiketoimintaan

Länsi-Uudellamaalla työskentelyn teemana on ollut hyvinvointi. Kylpylähotelli Päiväkumpu sai ensimmäisenä asiakasyrityksenä käyttöönsä 13 Tuunaajayrityksen ideat ja moninaisen osaamisen. Päiväkummun johtaja Tero Eskola on varsin tyytyväinen yhteistyön tuloksiin:

9.5.2017 Tuunaa Tuottoa hankkeen osallistujat Lohjalta. Tuunaajat Kirsi Ferin ja Annastiina Mäkitalo. Tuunattava Päiväkummusta Tero Eskola. Valokuvaaja: Milla von Konow

” Hyvä konsepti! Porukalta tuli paljon uudenlaisia ideoita, jotka ovat liiketoiminnassamme iso voimavara. Monet niistä on viety heti käytäntöön ja se näkyy asiakkaallekin: uusi kuvitus rakentaa brändiämme pääovissa, kynnysmatossa, kylpyläosastolla, ruokalistoissa ja käyntikorteissa. Myös aluekartta ja opasteet ovat uuden ilmeen mukaiset. Alueen ja tilojen kehittämisideoita esiteltiin meille innostavin havainnekuvin ja laajan piha-alueen   suunnittelutyö on käynnissä”.

Tuunaajat Annastiina Mäkitalo (Kiinnoste) ja Kirsi Ferin (Piha ja puutarhasuunnittelu Kirsi Ferin) taas kiittävät asiakasta sekä tiimityötä:

” Yhteistyön onnistuminen edellyttää muutoshalua ja johdon sitoutumista muutoksiin. Päiväkummulle oli helppo tehdä rohkeitakin ehdotuksia, tapaamisissamme heiteltiin ideoita vapaasti ja naurettiin paljon. Yksin puurtamisen sijaan oli antoisaa työstää jokaista yksityiskohtaa koko ryhmän kanssa ja katsoa toimintaa monesta erilaisesta näkökulmasta”.

Millaista aineetonta arvoa on syntynyt?

9.5.2017 Outi Nyman ja Tuunaa Tuottoa hankkeen osallistujat. Valokuvaaja: Milla von Konow

Aineettomilla investoinneilla parannetaan yritysten sisäistä toimintaa ja kehitetään uutta palvelua asiakkaalle. Hanketta koordinoivan Novago Yrityskehitys Oy:n Outi Nyman kertoo hankkeessa tuotetusta aineettomasta arvosta näin:

” Uusia mahdollisuuksia on helpompi nähdä ulkopuolisen silmin. Tuunaajat ovat vahvistaneet asiakasyritysten brändejä, suunnitelleet innovatiivisia palveluita ja visuaalisia ilmeitä. Eri alojen osaajat ovat oppineet tekemään töitä verkostomaisesti yli aluerajojen, kuuntelemaan asiakasta sekä kehittämään rohkeammin uutta yritystoimintaa”.

Konseptille uusi koti

Hankkeen päättyessä moni yhteisö kuihtuu, mutta luovan alan yrittäjät ovat päättäneet pitää Tuunaa Tuottoa –toimintamallin elossa. Tavoitteena on rakentaa verkoston tunnettuutta ja tarjota Tuunaajille virtuaalinen ”toimisto” osaamisen ja palveluiden kehittämiseen sekä myynnin tueksi. Hankkeessa mukana olleet kehitysyhtiöt jatkavat taustavoimina ja toiminnan kustannukset on tarkoitus kattaa kohtuullisella vuosimaksulla.

Suvi Liukkonen (Willou Agency) ja Joona Nuutinen (Netura) HUMAKin vetämästä Keski-Suomen ryhmästä ovat ryhtymässä uusiksi vetureiksi. He luettelevat nopeasti monta hyvää syytä jatkaa toimintamallin kehittämistä:

” Haluamme tuoda luovien alojen mikroyrittäjien osaamisen näkyväksi. Verkosto mahdollistaa osallistumisen julkisiiin kilpailutuksiin, joihin rahkeet yksin eivät riittäisi. Verkostosta saa vertaistukea. Syntyy alihankintaa. Yrittäjäkollegoilta saa osaamista ja vastauksia kysymyksiin. Yhdessä tekeminen on yksin puurtamista hauskempaa ja tuloksekkaampaa”.

Juhlallinen päätös

9.5.2017 Tuunaa Tuottoa vol1 hankkeen osallistuja tanssija Laura Hannus ja tankotanssi-esitys. Valokuvaaja: Milla von Konow

Hanketyö sai tunnelmallisen päätöksen tiistaina 9.5, kun joukko asiakkaita, Tuunaajat ja hanketoimijat kokoontuivat jakamaan kokemuksia Maria 01 -tilaan Helsinkiin. Pilottihankkeessa mukana olleiden tanssijoiden esitykset (ToeStar ja Sin Sisters) tauottivat puheenvuoroja. Uskoa tulevaisuuteen loivat Ägräs Distilleryn toimitusjohtajan Susanna Kankareen kasvutarina sekä Nokian ja Jollan kautta yrittäjäksi siirtyneen Marc Dillonin (ASMO Solutions) vetämä vuoropuhelu elämän tärkeistä valinnoista.

Tallenna

Jyväskylän Tuunaajat kokoontuivat 10.11 Humakin toteuttamassa myyntivalmennuspäivässä. Päivä oli täynnä tehokkaita treenejä kuten oman myyntipersoonan haltuunottoa ja tunnistamista, myynnin järjestelmällisyyden merkityksen korostamista sekä oman myyntipitchin treenailua. Antoisa päivä!

Kuvassa: Netura Joona Nuutinen, Irina K Design Irina Huilla ja Studiostreet Marko Koivuporras asemoituneet Tuunajakollegan asettelemaan myyntifiilikseen. Taustalla päivän valmentaja Ilkka Vanhapelto tarkkailee tilannetta.

 

 

 

Humak tuunaa tuottoa Keski-Suomessa

Yrityksen kehittäminen ei ole ainoastaan volyymin kasvattamista, vaan tuottavuuden parantamista. Tästä ovat yhtä mieltä luovien alojen yrittäjät, jotka osallistuivat Tuunaa Tuottoa -hankkeen tapaamiseen Humakin TKI-keskuksessa Jyväskylässä.  Erityisesti kulttuurialalla yrittäjyydelle on paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia uudenlaiselle, yrittäjämäiselle toiminnalle niin kuvataiteen, teatterin kuin muillakin taiteen aloilla.

Ryhmää luotsaavalla Jouni Kärkkäisellä on hymy herkässä, yhteisiä hankkeita on lähtenyt mukavasti liikkeelle.

Digitaalisuus on jo nyt iso osa meidänkin verkostomme yritysten toimintaa”, kertoo Kärkkäinen. Ja se näkyy myös ryhmän monipuolisissa projekteissa:

CrossFit Areena Jyväskylä lajin puolestapuhujana
Yrittäjä Markus Rostin tiimin tavoitteena on ryhtyä tuottamaan sisältörikasta ja raikasta videomateriaalia CrossFitin harrastamisesta ja alan ilmiöistä. Häntä tuunaavat Video-Villen yrittäjä Ville Viinikainen ja graafinen suunnittelija Jyri Kiuru Jyri Kiuru Designista.

Vinkeetä verkkokauppaa ja jälleenmyyntiä
Miljöösuunnittelija Kreetta Ahosen yritys Vinkee (www.vinkee.fi) toimii jo neljättä syksyä.  Tuunaajana verkkokaupan teossa on ollut verkoston Joona Nuutinen. Kreetta tuli mukaan ryhmään vuoden 2016 alussa. Kreetan yritys Vinkee myy maailman hauskimpia heijastinliivejä. Jälleenmyyjiä on Suomen lisäksi Saksassa, Norjassa, Belgiassa ja Ruotsissa. Kreetta hakee ryhmästä uusia yhteistyökumppaneita ja ideoita.

Välittäjänä taiteilijoiden ja ostajien välillä
Humakin alumnin Suvi Liukkosen (kulttuurituottaja AMK) vielä nimettömän yrityksen yritysideana on hankkia töitä graafisille suunnittelijoille ja disainereille. Suvi pohtii tällä hetkellä yrityksen perustamiseen liittyviä asioita hankkeen asiantuntijoiden kanssa.

”Merkittävää yritystoimintani kannalta oli Tuunaa Tuottoa -verkoston matchmaking-tilaisuus kesäkuussa Seinäjoella, missä yritysideani kirkastui ja ensimmäiset asiakkaat löytyivät”, Suvi kertoo yritysideansa synnystä.

”Aamulla lähdin klo 7.30 avoimin mielin matkalle – ja illalla minulla oli jo firman toimintamalli ja asiakkaita. Viisi asiakasta riittää minulle aluksi”.

Verkkokauppaa ja biomekaanista pop-musiikkia
Joona Nuutinen on verkkokaupan ammattilainen (www.netura.fi) – tuunaaja, joka myös johtaa omaa biomekaanista pop-musiikkia tekevää bändiä (www.unzyme.com)

”Tekemistä on enemmän kuin yksinyrittäjä ehtii tehdä”, toteaa Joona.

Unzymen ympärille Joona kokoaa tiimiä, jossa luotaisiin erilaisia osaamisia yhdistämällä esittäville artisteille ja yrityksille mediatuotannon palvelu, jolla mahdollistettaisiin parempi kohdennettu ja interaktiivinen näkyvyys medioissa. Tuunaa Tuottoa -ryhmän  tapaamisessa sovittiin myös, että Joona luo alustavan mallin hankkeen kautta  jaettavasta yhteisalustasta.

Mainosvideoita yrityksille ja tapahtumiin
Yrittäjä Ville Viinikainen (www.videoville.fi) tekee mainosvideoita yrityksille ja tapahtumiin. Asiakkaita on 12 paikkakunnalla Keski-Suomessa. Hän osallistuu hankkeeseen tuunaajana ja on myös kiinnostunut kehittämään myynnin työkaluja, joilla voitaisiin parantaa töiden ennakoivuutta ja toiminnan tasapainottamista.

Innostuitko, lue koko juttu Keski-Suomen Tuunaajista?

Yhdessä isommin kohti tavoitteita

Kirjoittaja Tytti Isokangas, kuva MDI (kuvaaja Anssi Kumpula)

Vallalla on paljon keskustelua siitä millaisissa olosuhteissa ja toimintaympäristöissä innovaatiot syntyvät, missä ja miten parhaiten luodaan uutta.

Luovuutta tällä hetkellä väitöskirjatyöhön tutkiva entinen jäätanssija Susanna Rahkamo-Kokko ottaa kantaa asiaan kolumnissaan Helsingin Sanomissa 15.5. Hänen mukaansa uudet ajatukset ja innovaatiot eivät ainakaan synny silloin jos ihmiset ovat liian erillään toisistaan.

Rahkamo-Kokko väittää: ”Jos olet yksikseen metsässä, sieltä loppuvat stimulantit. Suurimmassa osassa töitä tarvitset syötteitä, jotta omat ajatukset pääsevät eteenpäin. Vuorovaikutus on hirveän ratkaisevaa.”

Rahkamo-Kokko korostaa vuorovaikutuksen roolia – erilaisten ihmisten, osaamisten kohtaamisen tärkeyttä, kun puhutaan innovaatioista, luovuudesta ja uuden luonnista, joilla Suomeen tavoitellaan menestystä ja kasvua.

Komppaan Susannaa noissa ajatuksissa täysin. Uskon vahvasti siihen, että me ihmiset todellakin saamme yhteistyössä ja yhteydessä toisiimme enemmän aikaan kuin yksin. Yhdessä voimme unelmoida isommin ja onnistua suurempien tavoitteiden toteuttamisessa.

Ei liene sattumaa, että niin monet kehittämisprojektit, hankkeet ja infraratkaisut pyrkivät saattamaan ihmisiä yhteen. Meille ovat tulleet tutuksi erilaiset teknologiakeskukset, yrityspuistot, innovaatio- ja osaamiskeskittymät, yliopistokampukset, hautomot, startup-saunat, demolat, protomot, logomot, korjaamot, hubit ja yhteisölliset toimistotilat.

Isompia kaloja

Tuoreita ilmentymiä tästä trendistä saa todistaa jatkuvasti. Helsingissä Sponda avasi helmikuussa yhteisöllisen työtilan Mothership of Workin luoville tekijöille ja yrityksille Pikku-Roballe. Huhtikuussa vuorossa oli Microsoft, joka avasi yhteisöllisen työtilan Microsoft Fluxin start upeille Korkeavuorenkadulle Helsinkiin.

Mistä näissä edellä mainituissa ilmiöissä sitten on kyse? Uskosta ihmisten kykyyn saavuttaa vuorovaikutuksessa toisensa kanssa jotain enemmän kuin mitä saavuttaisivat yksin. Mahdollistamalla kohtaamisia, sattumia, synergioita, oivalluksia, innovaatiota synnytetään tiedettä, taidetta ja liiketoimintaa.

Tuunaa tuottoa Vol. 2 -hankkeessa ei rakenneta infraa ei seiniä, mutta sitäkin tarmokkaammin siinä rakennetaan verkostoja. Se saattaa luovien alojen tekijöitä, ammattilaisia alueellisesti ja kansallisesti yhteen. Hakeutumalla toisten yrittäjien luo, voit kasvattaa omaa tekemisen mittakaavaasi yhteistyökumppanien kautta ja saatte isompia kaloja pyydykseen voimat yhdistämällä. 

Lähde mukaan! 

Tytti Isokangas
Tuunaa tuottoa2 -verkoston fasilitaattori

Tuunaajaverkostoon etsitään lisää yrittäjiä! Ota yhteyttä alueesi yhteyshenkilöön ja lähde mukaan! Tuunaa Tuottoa Vol. 2 toimii viidellä alueella: Länsi-Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla, Etelä-PohjanmaallaEtelä-Savossa sekä Keski-Suomessa. Jokaisella alueella muodostetaan 10–15 monialaisen luovan alan yrityksen eli Tuunaajan ryhmä.

Page 1 of 2

Powered by Tuunaa Tuottoa